Formula ykköstä suomettamassa
Lauri Törhönen
Vauhdin Maailma 6/1974
Jokainen Grand Prix, Formula 1 :n maailmanmestaruusosakilpailu, on hyvin samanlainen. Maa, rata, palkintorahojen valuutta ja sää vaihtelevat; ajaja ja auto saattavat vaihdella voittoluettelossa, joskus joku poistuu rivistä radalla kuolemalla.
Mutta suurin piirtein kuvio pysyy samana – jos on nähnyt yhden on nähnyt monta: radat ovat samannäköisiä, sama reklaamirekvisiitta, samat autot ja samat ihmiset.
Belgian 12. 5. synteettisellä Nivellesin vauhtistadionilla ajettu GP oli myös samanlainen kuin muut. Paitsi, että Suomen oma ylpeys Leo Kinnunen istui Belgiassa ensi kertaa formula ykköseen ja siirsi ajoneuvon “isojen poikien” joukkoon radalle.
Nämä pessimistisävyiset kommentit Nivellesin kilpailuista eivät ole tarkoitettuja masentamaan sen enempää Leksa Kinnusta kuin sitä osaa Suomen kansaa, joka odottaa häneltä suuria. Kokevatpahan vain kertoa kuinka vaikeaa menestys on, mukanaoloakin voi pitää saavutuksena…
Oikeastaan voisi sanoa että Belgiassa Kinnunen vielä jäi isojen poikien jalkoihin, niin suuri ero huippuunsa trimmatuilla ammattiajoneuvoilla ja Leksan epäkuntoisella, ensimmäistä kertaa toisiinsa tutustuvalla auto-autoilija yhdistelmällä oli.
On toki muistettava, että monien hankaluuksien ja säkillisen huonoa onnea jälkeen on sinänsä saavutus, että Leo Kinnusella yleensä on tilaisuus ajaa F1:tä. Mutta vaikka Leksa väittikin olevansa ammattilainen F1-kuski siinä kuin muutkin, on touhussa ainakin vielä harrastuksen maku.
Leo Kinnusen formula ykkönen pyörii kokonaan kotimaisella rahalla. Talli on virallisesti sama kuin ennenkin, AAW, mutta rahoitus tulee ainakin Saloralta ja Coltilta. Siitä, kuinka paljon rahaa toimintaan on kiinnitetty, ei puhuta – tietenkään, mutta kilpailukykyinen F1 tarpeellisine laitteineen saattaa maksaa mitä tahansa puoleen miljoonaan saakka. Miten suomalaiset rahoittajat aikovat saada omansa pois autolla, joka käy Suomessa vain näytteillä, ei ole tiedossa. Ei myöskään se, maksetaanko Leksalle ajamisesta palkkaa, vai onko hän kiinnittänyt vanhaa palkkaansa ajamiseen.
Päätyminen Surteesiin tapahtui mm. siitä yksinkertaisesta syystä, että minkäänlaisia saman vuosimallin F1:iä ei juuri ole kaupan. Surtees on sitäpaitsi ollut ainakin passiivisesti kiinnostunut varaamaan Leksan siksi aikaa, että selviää tuleeko miehestä mitään.
Surteesia pidetään lähinnä nopeimpana ”mukana olevista”. Joukkue on kehittynyt viime aikoina nopeasti, viime vuonna Surteesilla saavutettiin jo pari paalupaikkaa ja sijoituksiakin on alkanut näkyä. Täysosuma puuttuu, sitä odotetaan heti, kun vaarallisimmilla ajajilla ja autoilla sattuu olemaan kyllin monella huono päivä yhtä aikaa. Surteesin sponsori on tanskalainen stereofonisten soittokaapistojen ym. valmistaja B&O, ja ajajat Carlos Pace ja Jochen Mass. Tehtaan pojilla on edelleen kehitetty malli TS 16:ta, jonka muotoja on hiukan silitetty ja mm. vaihdettu uudempi vaihdelaatikko.
SUOMI VARIKOLLA JA RADALLA
Nykyään, kun F1:n kilpailunumerot ovat pysyviä koko kauden ja määräytyvät tallin edellisvuotisen menestyksen mukaan, joutuu Leo Kinnusta etsimään varikkokatosten loppu- päästä, kaikkien toinen toistaan tehokkaampien tehdas- joukkueiden takaa. Kinnusen numero on 44.
Lotuksen, Tyrrellin, McLaren ja Ferrarin ym. pilttuut ovat esimerkkejä siitä haudanvakavasta ammattilaisuudesta, millä hommiin suhtaudutaan. Koko joukkue omistajasta pienimpään apumekaanikkoon pitää näkyvillä samoja sponsorin värejä, joita autotkin kantavat. Mekaanikkoja on armeija. Kuljetusautot, huoltoautot ja ilmastoidut oleskelubussit varikon takana muodostavat tehokkaan, joskin silmiinpistävän kalliin kilpailutuotantolaitoksen. Sää ja kuljettajan sielu näyttävät ainoilta sattuman varaan jääviltä, ja säänkin vaikutusta pystytään sääntelemään.
AAW-joukkueen varikosta näki ensi silmäyksellä, että jyrkkä ylämäki maailmanmestaruuteen on vasta alussa.
Tiukat valuuttamääräykset pitivät Englantiin matkustaneen joukkueen näpit erossa Surteesista, jota tehdas ei ollut edes maalannut ennen kaupan tekoa. Auto kantoi siis Surteesin rumaa tummansini-valkoista alkuperäistä tehdasmaalausta ja väliaikaisia mainostarroja, joita oli varmuuden vuoksi mukana. Auton arvon muistaen, ei Leksan uusi tallipäällikkö Mikko Ketonenkaan voinut pitää Surteesin suhtautumista kuin terveenä varovaisuutena. Surtees vaikka itse kauppa jäikin ennen niin, että saatiin auto ulos vakuuttamalla se. Nivellesiä loppuun saattamatta,
Niinpä Leo istahti autoonsa ensi kertaa vasta Belgiassa. Ohjaamo oli liian suuri, lisäistuinta soviteltiin perjantain harjoitusten aikana vaahtomuovilla ja puun kappaleilla paikoilleen. Mekaanikoilla oli tavalliset haalarit tai siviilivaatteet, auto oli pölyinen, työkaluja ja varaosia oli kovin vaatimattomasti muihin verrattuna. AAW käyttää kahta kotimaista mekaanikkoa ja yhtä Surteesin luovuttamaa ja Kinnusen auton varaosat ja osa huoltoa tulevat tehtaan puolelta – jos aikaa riittää keskittyä ”kilpailijaan” (Salora ja B&O kun ovat saman alan rahoja).
Varikon takana seisoi hiukan häpeillen kokonaan punainen kuorma-auto, suomalaisilla laatoilla ja näyttäen siltä, kuin sen kaapissa pitäisi haista teuraslehmien ripulilanta eikä bensiini ja kilpakumi. Belgiaan tullessa autosta oli vielä edellisenä yönä loppunut nafta. Se oli ensimmäinen Leksan mekaanikkojen valvottaviksi tulleista peräkkäisistä öistä.
Sama jatkui Kinnusen omissa varusteissa: entisen sponsorin värinen melkein patamallinen kypärä, pehmeät muoviset ajolasit (palavaa ainetta?) ja kainaloista vallattomasti repeilleet ajohaalarit. Nykyisistä F1-kuskeista Leo Kinnunen miellyttää varmasti eniten niitä, jotka kaivaten muistavat paitahihasillaan ajaneita miehiä, joiden irvistävä suu näkyi selvästi sekä tiukassa kaarteessa että onnettomuuden jälkeisessä tuskassa – aikoja, jolloin kuoleman vaara kuului luontaisetuihin.
Nykyään nopeudet tekevät ajamisen vielä vaarallisemmaksi ja monet huippukuljettajista osallistuvat turvalaitteiden aktiiviseen kehittämiseen (yksi autourheilun jatkamisen usein kuultuja perusteluja). Lähes kaikilla oli Nivellesissä vastikään kehitetty uusi kypäräsysteemi, jossa tarpeeksi voimakas kiihtyvyys (siis äkkipysähdys) laukaisee paineilmapullon Ja johtaa ilmaa kokonaan suojaavan ja tiiviillä leuanaluskappaleella ”paineistetun” kypärän sisään. Ilmaa riittää juuri niin kauan, että pahinkin palo saadaan sammumaan ja näin estetään muuten hengissä onnettomuudesta selvinneen ajajan tukehtuminen. Kilpailun alkukierroksilla, kun tankit ovat vielä täysiä, sattuneissa tulipaloissa voimakas lemahdus sitoo kaiken ympäristön hapen ja tuhatasteisia palokaasuja lienee melko paha hengittää. Mikko Ketonen Leksan varusteista: ”Leksa on niin taikauskoinen, että haluaa pitää samat vehkeet. Ja sitäpaitsi hän saa klaustrofobiaa kokonaan suojaavasta kypärästä.”
Perjantain sateisissa harjoituksissa Leksa pääsi lopulta radalle. Hän ajoi kolme kierrosta ennen sen harjoitusjakson loppua. Ensimmäiset kierrokset F1:llä. Kolmen kierroksen jälkeen Kinnusen auto löytyi varikkokaistan alusta: kaksi vaihdetta yhtä aikaa päälle juuttuneena auto ei liikahtanut kuin nostamalla takapää ilmaan. Puretusta laatikosta löytyi hampaansa katkaissut hammaspyörä.
Vaihdelaatikkovika toistui sitten seuraavat kaksi päivää: välillä oli useampia vaihteita yhtä aikaa päällä ja koko perä kuin yhtä puuta, välillä puuttui kakkonen kokonaan.
Sama vika oli vaivannut tehtaan autoja Espanjassa. Vaihdelaatikon valmistajan valukappaleita tutkivan röntgenkoneen särkyminen oli kuulemma aiheuttanut sarjan viallisia osia. Surteesin tehdas- vaunuihin vaihdettiin uudemmat laatikot, mutta Kinnuselle sai vanhempi kelvata. Kun ”Big” (iso) John Surtees lauantaina sai käsiinsä jo toisen viallisen rattaan Leksan autosta, hän mutisi hampaidensa välistä puolinaisen lauseen omien vaihteistojen valmistamisesta!
Perjantain ja lauantain välisen yön AAW:n mekaanikot purkivat ja kasasivat. Lauantaina jälleen juuri ennen harjoitusten katkoa Kinnunen ehti radalle, ajoi neljä kierrosta ja pudotti parikymmentä sekuntia edellisen päivän ajoistaan. Nyt hän kuivalla pääsi kymmenen sekunnin sisään edellisen päivän kostealla ajetuista nopeimmista kierroksista.
Tauon jälkeen oli määrä alkaa tosi koitos. Leksa sovitti kypärää päähänsä ja isoista pojista muutenkin sympaattisin Graham Hill kävi ainoana toivottamassa Mikko Ketosen välityksellä onnea. Kinnusen onni kesti parikymmentä metriä. Perä tunkilla ylös ja raskasta työntämistä takaperin.
Vain pahaa väkivaltaa käyttäen laatikko saatiin auki ja yö valvomalla taas kasaan. Enää ei ollut tarkoituskaan osallistua kilpaan, ainoastaan kokeilla mahdollisimman hyvistä Surteesin paloista kasatulla laatikolla, kannattaako auto viedä pohjoiseen viritettäväksi lopulliseen kuntoonsa vai palautettaisiinko se saarivaltakuntaan tarkempaa tutkimusta varten. Sunnuntain epävirallisissa aamuharjoituksissa Leksa ajoi kierroksen: kakkonen puuttui kokonaan.
Varikon takana alkoi tunnelma AAW:n kuljetusauton luona tiivistyä. Leksa ilmoitti itse olevansa hiukan hysteerinen. Mikko Ketonen oli ymmärrettävästi sekavien tunteiden vallassa: tämä olisi ollut kova kisa kokeneellekin tallipomolle, ensikertalaisesta puhumattakaan. Mekaanikot näyttivät kovin, kovin väsyneiltä.
Näissä tunnelmissa tapahtui Leo Kinnusen tulevaisuuden luotaaminen:
TULEVAISUUS
– Millä mielellä nyt kaiken tämän jälkeen?
LEO: Ei nyt niin pahalla.Täällähän oli tarkoitus vain kokeilla autoa ennen sen viemistä Ruotsiin. Aiomme rauhassa keskittyä Anderstorpissa hyvissä ajoin Ruotsin GP:iin. Siellä aion oikeastaan vasta ensimmäisen kerran kisata.
– Mikä on tämän kauden tähtäimessä?
LEO: Tarkoitus olisi saada tallisopimus ensi vuodeksi. Ajamisen linjana on pitää auto tiellä ja sijoittua niin hyvin, että onnistuu syrjäyttämään ainakin jonkun ”kakkosista”.
– No jos kuitenkin jotain sattuisi autolle ennen varsinaisen näytön onnistumista, riittävätkö rahkeet uuteen yritykseen? Ja löytyykö tekninen apu, jos esim. moottori rikkoutuu?
LEO: Jos auto kokonaan leviää, voi olla vaikeaa… Tekninen huolto on jokatapauksessa järjestetty yhteistyössä Surteesin oman joukkueen kanssa, siitä ei ole huolta.
– Miten uskot sijoittuvasi?
LEO: Kyllä olen pahasti pettynyt, ellen tämän kauden loppuun mennessä onnistu sijoittumaan viiden parhaan joukkoon. Sellainen on tähtäimessä.
Belgian GP:n seuraaminen, sekä varikolla että radan reunalla, vakuutti, ettei Leo Kinnuselta ainakaan rohkeutta puutu – mitä puheisiin tulee. Ne viisi, joiden joukkoon Leksa aikoo tunkea (plus koko joukko muita) ovat nimittäin silmin nähtävän kovia – ajajina yli-inhimillisen näköisiä ja epäinhimillisen suuren rahan tukemia.
LEKSAN VASTAUS
Pari vuotta sitten Kinnusen nykyinen operaatio olisi ollut paljon helpompi. Tänä vuonna erityisesti suuri sponsoriraha on todella sijoittunut F1:een. Vakiintuneiden kilpatallien lisäksi mukaan on yrittämässä uusia valmistajia aina Japania myöten. Tämä merkitsee entistä kovempia harjoituksia – mukaan ei mahdu kuin korkeintaan 30. Nivellesissäkin oli pari ylimääräistä vaikka joitakin puuttui.
Lisäksi kärki on leventynyt. Joka tallissa on painopiste siirtymässä nuorempiin ajajiin, sellaiset merkit kuin Ferrari ja Brabham ovat vuosien tauon jälkeen napanneet paalupaikkoja ja GP-voittoja.
Eikä sovi unohtaa sitäkään, että entiset moninkertaiset maailmanmestarit, kuten Hulme ja Hill töin tuskin pysyvät vauhdissa mukana – huolimatta esim. Hillin 160 GP:n kokemuksesta.
Tämän vuoden maailmanmestaria – autoa yhtä hyvin kuin ajajaa – on mahdoton ennustaa. Kolme McLarenia (Hulme, Fittipaldi, Hailwood) ovat ajaneet kaikki maaliin jokaisessa tämän vuoden GP:ssä niistä kolme voittaen. Ferrarilla erityisesti Lauda tuntuu vakavasti otettavalta mestariehdokkaalta, eikä JPS Lotuksia sovi aliarvioida, kunhan uusi auto vain saadaan kokeiltua valmiiksi.
Uusista yrittäjistä terävin on ilman muuta Hesketh, samannimisen 23-vuotiaan lordi- monimiljonäärin harrastuksenaan rahoittama talli, jonka itse rakennettua autoa nuori James Hunt jo on tutustuttanut voitonkin makuun, tosin MM-sarjan ulkopuolisessa kisassa. Heskethin nuorekkaassa meiningissä on tuulahdus ajoilta, jolloin autoilu oli urheilua: Heskethissä ei ole yhtään mainosta, lordilla on oma helikopteri ja lentäjä ja hyvän harjoitusajan saavuttamisen jälkeen perjantaina patruuna (hänen lordiutensa takin rinnuksissa on kirjailu Le Patron) imaisi pöntön niin pimeäksi, että kaksi mekaanikkoa kantoi hänet kuljetusautoon nukkumaan pystyäkseen jatkamaan töitään.
BELGIAN GRAND PRIX
Perjantai harjoiteltiin sateessa. Kukaan ei ollut erityisen innostunut. Emerson Fittipaldi ja James Hunt olivat nopeimmat, kolmantena Niki Lauda. Seuraava päivä oli kaunis. Regazzoni ulvotti Ferrariaan runsaat kaksi sekuntia virallista ennätystä nopeammin, 1.09.82. Seuraavina Scheckter (Tyrrell), Lauda (Ferrari), Fittipaldi (McLaren), Peterson (JPS Lotus), Merzario (ISO), Beltoise (BRM) ja Pace (Surtees). Kahden sekunnin sisään mahtui 12.
Ronnie Peterson yritti väkisin rypistää parempaa aikaa ja harjoitusten lopuksi räväytti uuden autonsa radalta. Colin Chapman puhui puhelimella Englantiin tilaten lentona osia pahasti rikkoutuneeseen Lotukseen. Kyynisesti hän totesi: ”Se nyt ei ole mikään uutinen että Ronnie rikkoo auton. Että menikö pahasti? Ei… Ei kyllin pahasti. Valitettavasti hän pystyy huomenna ajamaan.”
Ja niin Lotuksen pojat uppoutuivat yötyöhönsä. Eivätkä yksin he. Ferraria ja BRM:ää myöten autoihin vaihdettiin koko joukko uusia osia, mm. melkein jokaisessa näytti olleen harjoituksia varten erityinen moottori, joka ennen kilpailua vaihdettiin (hitaampaan, mutta kestävämpään).
Itse kilpailu oli tiukka ja pitkäveteinen. Kuusi autoa erottui kärkiryhmäksi Regazzonin vetäessä joukkoa lähes puoleen väliin kilpailua. Vasta hitaampien varvaamisen myötä alkoi eroja syntyä. Varvatessaan Regazzoni menetti johdon ja jotkut muut kärkimiehet sijoituksiaan. Yleinen mielipide ajajien keskuudessa tuntui olevan että radalla on nykyään liikaa tungosta. Fittipaldi pystyi säilyttämään johtonsa sen kerran saatuaan Laudan kiivaasta ahdistelusta huolimatta. Ferrari oli nopeampi suoralla ja McLaren mutkissa. Ero maalissa oli vain kolmannes sekuntia, vaikka se matkana olikin enemmän kuin rinnanmitta. Regazzoni menetti kolmannen sijansa viimeisellä kierroksella polttoaineen loppuessa ja niin 24-vuotias Jody Scheckter sai enemmän MM-plsteltä kuin koko tänä vuonna yhteensä. Regazzoni rullasi maaliin reilusti ennen viidenneksi noussutta Beltolsea ja kuudes oli Hulme. Seuraavana oli Hailwood ja sitten Graham Hill, joka piti kahdeksatta sijaa varsin rohkaisevana uudelle tallilleen Embassy-Lolalle.
Koko kilpailussa oli armottomuuden tuntu. Ajaminen nykyisillä F1-luokan ajoneuvoilla ei tavalliselta Ihmiseltä onnistuisi – siihen tarvitaan erityisiä lahjoja. Varikolla pyöri, niin kuin aina suurissa kllpailuissa, niitä joilla ei aivan ole noita lahjoja, ja jotka ovat yrittämällä vahingoittaneet osia itsestään lopuksi ikää. Ja olipa radallakin miehiä, joilla kasvaa vain puolikas kulmakarvaa tai kädestä kesii paloarpi jo viidettä vuotta. Koko homma on kuin sokeria: makeaa,
about Leo Kinnunen
